Olin bussissa tulossa treeneistä. Kerrankin en vain istunut paikoillani ja sulkenut kaikkea muuta ulkopuolelle, tällä kertaa tosissani katselin ympärilleni, mitä kaikkea siellä tapahtuu. En ole ennen tajunnut, mitä kaikkea ympärilläni oikeasti voi olla.
Näin kolmisen poikaa koulun pihalla, toinen löi yhtä ja kolmas seisoi vieressä tekemättä mitään, vain katsoi kädet puuskassa. Minun teki mieli pysäyttää bussi ja mennä sinne, auttaa sitä yhtä poikaa. Minulla ei olisi edes ollut kiire mihinkään, olisin vain loppupäivän - tai illan ollut kotona ja lukenut ehkä kirjaa tai nukkunut. Jäin kuitenkin bussiin, en viitsinyt lähteä pois sillä, mitä minä edes olisin voinut tehdä? Mitä minä muka olisin voinut sanoa?
Näin myös kaksi pientä poikaa, ehkä tokaluokkalaisia. He olivat bussin vastaisella tiellä ja näyttivät peukkua ja nauroivat. He luulivat kai. että bussi pysähtyisi.
Melkein pysäkillä, jossa olin jäämässä pois, näin naisen ja pienen pojan - luultavasti äiti ja lapsi. Nainen oli ehkä vähän pyöreä, mutta kaikesta huolimatta näytti niin iloiselta ja mukavalta. Hän seurasi poikaa, joka juoksi jo edellä. Poika oli innokkaan näköinen, ehkä he olivat menossa puistoon leikkimään? Kuka tietää.
Bussista noustessani huokaisin, olin niin uuvuksissa treenien jälkeen - ja muutenkin. Ja huokaisin siksi, että joutuisin kotiin, yksikseni huoneeseeni makaamaan sängylleni. Mietin, että olisiko äiti hereillä vai makaisiko hän yläsängyllä migreenin takia. Tai sitten jostain muusta syystä, niitä on välillä vähän enemmänkin. Sitten aloin tietenkin miettimään äitiäni kotimatkalla. Hän on usein sairas. Hän on kiltti ja mukava. Hän myös yrittää aina jutella kanssani, hän on se joka antaa minulle edes vähän huomiota. Hän on minulle se tärkein, eipä minulla muita oikein olekaan. Ja ennen kuin huomasinkaan tajusin, että pian olisinkin jo kotona, enää vain täytyisi kävellä rappuset ylös, sillä hissi on ollut rikki jo parisen päivää.
Otin avaimet ja avasin oven, kukaan ei huomannut, että tulin. Menin huoneeseeni ja otin kirjan käteeni, lopetin lukemisen jo siihen. Olin liian väsynyt lukemaan yhtäkään sivua. Siispä jäin vain sängylleni makaamaan, en tainnut ajatella mitään, ei minulla ollut enää mitään ajateltavaa.
