Ranteeni sai taas uuden viillon,
minkä peitin ihonvärisillä laastareilla.
En voi lopettaa kiduttamasta itseäni,
sillä mitä jos en tuntisi enää mitään?
Se tarkoittaisi, että en ole edes olemassa.
Alan itkeä yöllä ilman syytä,
ja sitä on jatkunut jo kauan.
Mietin vain milloin se loppuu?
Se tuska,
mikä häviää heti kun herään aamulla.
Päivisin en tunne mitään,
ja öisin olen tunteiden sekamelskassa.
Nyt tunnen vain ranteeni tykyttävän siitä kohtaa,
mihin saatoin tällä kertaa tehdä hieman liian syvän vedon.
