Maailmani näyttää valoisammalta nykyään
Kaikki ei ole enää pelkkää mustavalkoista
niin kuin uneni ovat
Elin niin pimennossa että keskiyö tuntui valoisalta
En tiennyt osaavani nauraa niin paljon
Luulin että kadotin sen kaiken kun kadotin hänet
mutta olin väärässä, liian väärässä
Luulin että joutuisin koko ikäni teeskentelemään
kasvoilleni hymyn
En voi sanoa että olen silti se sama henkilö,
joka joskus oli oikeasti tyytyväinen vartaloonsa
ja joka kehtasi näyttäytyä kuvissa
tai joka voi rehellisesti sanoa syöneensä
vain kaksi ateriaa koko päivänä.
Ja jonka vartaloa kehuttiin.
Ja joka joskus jopa uskoi kehuisiin.
Ja joka uskoi että pärjäisi hyvin yksinkin.
Mutta en voi myöskään sanoa, että olen se sama henkilö
joka joutuu miettimään vastausta
kun kysytään "milloin nauroit viimeksi"
tai "milloin joku sai sinut iloiseksi".
Ja joka ei saa itseään ylös viikonloppuisin.
Tai joka ei usko että on olemassa parempaa
ja joka ei sen takia pelkää menettämästä sitä
kaikkea hyvää mitä elämässä on.
Ja joka arvostaa ulkonäköön liittyvää kehua
enemmän kuin sisäisiin asioihin liittyvää kehua.
No comments:
Post a Comment