Sunday, November 25, 2012

Tuesday, October 2, 2012

Life is too short for happiness

Olen eksynyt taas sille vaaralliselle tielle, 
josta jo kerta toisensa jälkeen olen yrittänyt juosta pois. 
Kävellessäni pimeässä polkua pitkin näen edessäni pienen valon pilkahduksen, 
mutta juostessani sitä kohti törmään ikäänkuin näkymättömään seinään.
 Edessäni oleva valo pienenee pikkuhiljaa ja katoaa lopulta kokonaan.
 Tajuan, että minun on otettava pieniä askelia, edettävä hitaasti. 

Kun kävelen valoa kohti kuljen aina vain yhä syvämmälle polkua ja tiedän, 
että sieltä on aina vain hankalampi päästä pois. 
Se on kuitenkin ainoa keinoni löytää valo uudelleen; 
käydä kaikki ne samat asiat uudestaan. 
Nyt kävelen parhaillaan tätä samaa polkua niin kuin aiemminkin. 
Siitä on tullut minulle jo yhtä rutiininomaista kuin kouluun käveleminen ja takaisin, 
mutta matka on vain paljon pidempi ja vasta lähes alussa. 
Tiedän, etten voi enää kuitenkaan kääntyä takaisin.

Monday, October 1, 2012

You can't take back what you've taken away

Karkoitat ihmisiä läheltäsi yhtä lailla miten keräät heitä ympärillesi. 
Et päästä ketään lähelle sinua, jotta he voisivat lähtiessään satuttaa sinua. 
Et vain tiedä sitä, että vaikka sinuun ei sattuisikaan, 
ei tarkoita sitä, että muihinkaan ei sattuisi. 


Monday, July 30, 2012

And then it's all gone

Tiedän, etten koskaan tule uskomaan yhtään pienintäkään asiaa, jonka sanot
tiesit, että valheesi tulevat erottamaan meidät, mutta valehtelit siitä huolimatta
ja kaikki valheesi ovat saaneet sinut leijumaan kaikkien muiden yläpuolella, 
mutta, mikä nousee ylös, sen on tultava alas

Wednesday, July 18, 2012

You give me something to die for

Nauran mielessäni sille, miten kukaan ei huomannut minun olevan ihastunut sinuun, vaikka aina kun näin sinut sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa, en saanut kunnolla henkeä ja seinät imaisivat suurimman osan äänestäni. Nauran myös itselleni, miksi ihastuin sinuun vaikka sinä et edes muista nimeäni.


Monday, June 11, 2012

And it's killin' me when you're away, and I wanna leave and I wanna stay

Juoksisin vaikka lumimyrskyn läpi luoksesi, 
mutta en voi taas lähteä ennen kuin olen tutustunut sinuun